"Illusion is the first of all pleasures" -Oscar Wilde

lauantai 27. joulukuuta 2014

Kolme poikaystävää

Kuten otsikosta voikin päätellä, olen ajautunut tilanteeseen, jossa seurustelen kolmen eri miehen kanssa. Huoh... Voisinko olla edes vähän vähemmän tunnevammainen? Pidän heistä kaikista todella paljon, enkä yksinkertaisesti osaa valita. Tuntuu että pelissä on koko loppuelämä. Kenen kanssa siitä tulisi hauskin ja ihanin? Kuka olisi parasta isämateriaalia?  Mietin asioita ihan liian pitkälle, mutta en osaa lopettaakaan. On niin ihanaa olla näin kaunis, että kaikki rakastuvat minuun ja saan mitä tahansa. Miehet tekevät kaiken mitä sanon. Toisaalta se on tylsää. 

Kaikki on ihan solmussa. Tuhlasin rahani kenkiin, jotka maksoivat 230e. Onhan ne upeat ja kyllä kehtaa nyt kaupungilla kuljeksia, mutta ehkä niille rahoille olisi löytynyt parempiakin käyttökohteita. (Jäi tilille onneksi vielä rahaa, ettei nälkää tarvitse nähdä ja palkkapäiväkin on ensi viikolla.)

Välillä elän niin tässä ja nyt ja välillä taas mietin elämääni kymmenien vuosien päähän. Miksi kaiken pitää olla niin hankalaa?

Töissä käyn edelleen joka päivä. Se on alkanut puuduttaa, eikä enää huvittaisi. Aina tämä sama tapahtuu n. puolen vuoden jälkeen. Tuntuu että alussa saa aina tehdä väärin ja opetella, mutta tässä vaiheessa asioita pitäisi jo alkaa tehdä itsenäisesti ja osata. Siinä vaiheessa epävarmuuteni tulee esille. En minä halua. Haluan lopettaa. Haluan pois, takaisin mukavuusalueelleni. 

Tänään teki mieli pitkästä aikaa viillellä. Onneksi se jäi vain ajatuksen tasolle, mutta huolestuttavaa silti. Olen selvästi taas ajautumassa huonompaan suuntaan. Haluaisin apua, mutta en voi hakea sitä. Kun aloitin työskentelyn tuolla työpaikassani, minun piti täyttää lappu, jossa kysyttiin mm. mielenterveysasioista. Jätin mainitsematta diagnooseistani... Pelkäsin että menettäisin tuon elämäni tilaisuuden. 

Kävin tanssimassa baarissa ja tottakai minun piti saada kaikki huomio itseeni kiipeämällä johonkin korokkeelle tanssimaan. Kännissä rakastan huomiota. Pokaan kaikkia ja nautin täysillä. Se oli paras ilta pitkään aikaan.

Tänään aamulla olin niin elämäni huipulla. Kirjoitin kaverillenikin viestin, jossa sanoin rakastavani elämää. Hehkuin onnea. Olin jo ennen kymmentä vaihtanut lakanat, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa ja tiskannut. Nyt olen sitten loppupäivän vain rämpinyt eteenpäin. Kaikki on raskasta. Tiuskin. Ei huvita tehdä mitään. Itkettää. Kunpa olisi joku joka oikeasti ymmärtäisi tämän kaiken.



perjantai 8. elokuuta 2014

Ja mä tiedän, tää on typerää

Paljon säätämistä näiden oppisopimusasioiden kanssa. En voi vieläkään uskoa, että mut oikeesti valittiin siihen. Odotan koko ajan jotain sähköpostia tai puhelua jossa kerrottaisiin, että on tapahtunut virhe eikä mua oikeesti valittukaan. 
Ensi kuusta alkaen pääsen eroon kaikista tuista (paitsi tietty lapsilisästä ja elatustuesta). Hurjaa!
Maanantaina mulla on lääkärintarkastus oppisopimusta varten (kaikki joutuu siihen) ja piti täyttää jotain papereita sinne vietäväksi. Papereissa kysyttiin mm. onko mulla mielenterveysongelmia ja olenko ollut avohoidossa.... Valehtelenko vai kerronko totuuden? Entä jos menetän oppisopimuspaikan vanhojen ongelmien takia? Ruksasin kumpaankin kohtaan "ei".



Kaupunki on täynnä muistoja,
mun on pakko päästä pois





Kohta haen lapsen tarhasta. Pääsin tänään aiemmin töistä, mutta en voinut mennä kesken unien hakemaan sitä. Sen jälkeen me mennään shoppailemaan mulle uudet aurinkolasit. En tiedä mihin hukkasin edelliset. Onneksi ostan aina vaan noita kympin maksavia niin ei haittaa. Täytyy käydä myös Zarassa, kun siellä on niin kivoja lastenvaatteita. 
Edellisen sieniepisodin jälkeen olen pysytellyt selvinpäin. Ei tee mieli olla sekaisin. Olen viettänyt paljon aikaa lapsen kanssa ja ollaan tehty yhdessä kaikkea kivaa, käytiin mm. Muumimaailmassa. Mikään ei ole parempaa kuin lapsen aito riemu! Tällaista sen elämän pitääkin olla.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Huono trippi

Hyi saatana. Eilinen oli pelottavin päivä ikinä. Tulin töistä kotiin, nappasin sienet naamaan ja menin suihkuun. Ajattelin että niillä kestää taas ikuisuus vaikuttaa niin kuin edellisellä kerralla. Noh, yhtäkkiä suihkussa tuli tosi huono olo. Sienet pärähtivät ihan täysiä päälle. Oli pakko mennä sänkyyn makaamaan. Tunsin heti, että nyt taisi käydä vähän hassusti.
Aloin nähdä kaikkea ällöttävää esim. limaa, paskaa ja kaikkia ötököitä. Pääni sisällä oli ampiaispesä. Se surina oli kamalaa. Yritin miettiä kaikkea mukavaa kuten poneja hyppimässä nurmella, mutta nekin muuttuivat mielessäni zombie-poneiksi ja kaikkialla oli verta. Se nyt ei vielä ollut niin paha. Ajattelin, että täytyy pysyä vain rauhallisena. Olo kuitenkin huononi koko ajan. Toivoin vain, että trippi loppuisi. Katselin vähän väliä kelloa, aika kului tosi hitaasti.

Ajatukset pahenivat koko ajan. Sain jonkun sivupersoonan, joka käski minun tappaa itseni. Tai no ensin se vain yritti saada minua repimään ihoni irti. Olin koko ajan ihan tajuissani ja tiesin näiden juttujen olevan harhoja, mutta silti se tuntui niin aidolta. Väittelin sivupersoonani kanssa, yritin saada sitä hiljenemään, mutta se sai minua pikkuhiljaa hallintaansa. Aloin olla todella peloissani. Yritin kuunnella musiikkia, mutta se vain pahensi tilannetta. Hiljaisuuskaan ei ollut hyvä, koska silloin kuulin ampiaispesän äänet.

Pahoinvointi oli helpottanut sen verran, että pääsin ylös. Pyörin ympäri kämppää ja mietin mitä hittoa teen. Päätin pyytää yhtä kaveriani apuun (joka myös käyttää vähän kaikkea ja tiesi nytkin mitä olin tekemässä), mutta hän ei jaksanut auttaa........... Noh, ainakin nyt tiedän, että se ihminen on ihan turha, enkä halua häntä enää elämääni.

En kuitenkaan halunnut olla yksin. Tuntui että kuolen. Sydän tykytti enkä saanut kunnolla henkeä.

Lähdin ulos kävelemään. Mietin kenelle voisin soittaa. Hyppäsin rautatientorilta metroon, mutta jäin jo Hakaniemessä pois, koska kuumotti ihan liikaa. Hengenahdistus kasvoi koko ajan. Tunsin tukehtuvani. Kävelin loppumatkan Sörkkaan. Soitin sille tyypille, jolta ne sienet ostin. Hän onneksi oli kotona ja otti minut luokseen muutamaksi tunniksi, että pahin olo meni ohi.

Hän antoi minulle ruokaa ja juomaa ja sitten me katsottiin jotain videota Youtubesta. Heti alkoi tuntua paremmalta.

Lähdin kotiin klo. 23.30.

Pari ensimmäistä kokeilukertaa olivat ihania, mutta tämä kolmas oli jotain niin järkyttävää, että tuskin uskallan enää noita syödä. Skippasin tänään työpäivän, olen "kuumeessa". Tärisen vieläkin ja on vaikea keskittyä mihinkään. Olen siivonnut kämppää, pessyt pyykkiä ja käynyt kaupassa. En ehkä halua enää koskaan käyttää yhtään mitään, en edes alkoholia. Tällä hetkellä tuntuu, että olen saanut tarpeekseni. En halua enää kadottaa kontrollia noin pahasti. Minulla on ihan liikaa menetettävää, jos vielä mokaan.





maanantai 21. heinäkuuta 2014

öäöääåäöäö

Apua oon tuhlannut jotain 400e tässä kuussa kaikkeen turhaan. Nyt täytyy oikeesti kiristää vyötä, ei tästä tuu mitään! Mun shoppailu on karannu käsistä ihan täysin. Oon ihastunut merkkivaatteisiin (Burberry, Ralph Lauren, Jimmy Choo, Tommy Hilfiger..) ja hamstraan niitä mulle ja lapselle. On meillä onneksi sen verran jäljellä, että ei nälkää nähdä, mutta silti vähän hirvittää. Ennen olin aina niin tarkka rahasta, enkä tuhlannut mihinkään turhuuksiin. Ostin aina halvinta ja pihistelin ihan kaikessa.

Mut muuten valittiin siihen oppisopimuskoulutukseen. Jännää. Pääsen eroon kaikista tuista ens kuun jälkeen. Aika mahtavaa.

Miesrintamalla taas menee vähän huonommin. Mies jota olen tapaillut muutamia kuukausia sanoi yllättäen ettei hän ehdi nyt nähdä johonkin aikaan, että "palataan tähän lähtöpisteeseen sitten jossain vaiheessa". ÖÖÖH, wtf. No okei, ymmärrän että sillä on nyt paljon työkiireitä (se on muusikko), mut sisäinen ääni sanoo, että se on kyllästynyt muhun eikä halua enää nähdä mua, olen paska, kukaan ei halua rakastaa mua jne.


Oon kuunnellut paljon Stoogesia lähiaikoina. Aahhh, Iggy<3


lauantai 12. heinäkuuta 2014

Sieni

Meinasin tulla eilen sienipäissäni kirjottelemaan, mut onneks en sitte kuitenkaan. Olis voinu tulla mielenkiintoista tekstiä. Hehee.

Päätin vihdoinkin rohkaistua ja kysyä eräältä tyypiltä (jota tapailin vuoden alkupuolella), että voisiko hän myydä minulle sieniä ja hän suostui. Eilen sitten trippailin yksin himassa. Aluksi oli vähän jännää kun seiniin ja oveen ilmestyi naamoja ja huoneessa liikkui outoja hahmoja. Päätin sitten lähteä kävelylle. Menin tuonne läheiselle rannalle ja vitsi kun kaikki näytti niin siistiltä! Kuuntelin musiikkia ja hykertelin itsekseni.

Myöhemmin yhdeltä tutulta tuli viestiä, että hän tarvitsisi yöpaikan. Noh, en tietenkään voinut kieltäytyä. Vähän kyllä kuumotti ja yritin vältellä katsekontaktia, koska pupillini olivat mukavan kokoiset. Toivottavasti se ei huomannut.

Tanssin koko yön ja siivosin. Nyt kämppäkin kiiltää! Hurraa!



Olen aika onnellinen.



maanantai 7. heinäkuuta 2014

No heipä hei vaan teille kaikille

On maanantai-ilta ja minä dokaan yksin himassa. Pojan mummi soitti yllättäen aamulla, että he haluavat pojan yöksi hoitoon. No mikäpäs siinä.

Oon tosi pettyny ihmisiin. Siis eiks kukaan muka enää dokaa arkisin? Kukaan ei haluu lähtee mun kaa ryyppäämään. "Yhyhyhy on töitä huomenna" ja jotain muuta paskaa. On mullakin työpäivä, mut eipä työt oo ennenkää hidastanu hauskanpitoa. FUCKING LOSERS.


Arvon vieläkin lääkkeiden ja lääkkeettömyyden välillä. Kumpaan suuntaan kallistua? Haluun hypomanian. Edellisestä jaksosta on liian kauan. En kestä. Haluun leijua ja tuntea sen täydellisyyden.


Päivän biisi:


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Sekoilen

Pari edellistä viikkoa ovat olleet jännittäviä. Paljon uusia ihmisiä ja seikkailuja. Edellisviikon lauantaina olin kävelemässä kavereideni kanssa Tokoinrantaa pitkin kun yhtäkkiä joku huutaa "Tulkaa veneeseen!". Siinä oli pari venettä täynnä miehiä. Noh, tottakai tartuttiin tilaisuuteen! Lähettiin ajelemaan ympäri Helsinkiä. Aluksi se oli tosi siistiä, mutta sitten kun vene yhtäkkiä sammui niin mä kilahdin. En ole koskaan menettänyt kontrollia niin pahasti. Aloin riehua ja vedin yhtä tyyppiä kaksi kertaa turpaan. Olin niin peloissani ja ahdistunut ja se kaikki oli liikaa. Itkin hillittömästi ja halusin vain pois. Onneksi lopulta saatiin vene käyntiin ja päästiin kotiin. 

Muutenkin tuntuu, että alamäkeen ollaan taas matkalla. Tänään tuli tunne, että pian täytyy hakea taas lääkkeitä. Olen ahdistunut, alakuloinen, väsynyt, ärtynyt ja haluan karkuun kaikkia velvollisuuksia. 

Oikeestaan mun piti tulla kertomaan yks aika mahtava juttu.

Sain vähän aikaa sitten FB:ssä kaveripyynnön erään bändin laulajalta, jota olen kaverini kanssa kuolannut jo muutamia vuosia. Hyväksyin toki pyynnön, sitten meni muutama minuutti niin hän oli käynyt tykkäämässä kaikista kuvistani... Ajattelin, että noooh ehkä hän tekee näin kaikille. Illalla tuli yhtäkkiä pitkä viesti, jossa hän mm. pyysi mua treffeille! Olin niin hämmästynyt. Miksi ihmeessä se musta oli kiinnostunut? Hänhän saisi kenet tahansa. Hän kuulemma muisti mut keikalta ja oli jäänyt harmittelemaan, kun ei tullut juttelemaan mulle! Mitä ihmettä :D 
No, menin sitten hänen luokseen lauantaina. Jännitti aivan sairaasti, mutta kaikki sujui ihanasti ja lähdin kotiin vasta seuraavana aamuna. Hihi.


Ainiin, yksi aamu heräsin kahden miehen välistä ja sen jälkeen lähdin töihin. Eli hyvin menee.

Ihmiset on alkaneet huolestua musta.



And what exactly is a dream 
And what exactly is a joke